Tällainen söpöläinen Raysta tuli. Pojalle oli jo valmiiksi hankittu mahtimaitoa, jotta oppiminen ei olisi niin vaikeaa. (Sorry, kuvassa seinät alhaalla. Nykyään pelaan seinät ylhäällä.)
Jenny oli innoissaan mahtimaidosta, olisi hauska nähdä mitä siitä tapahtuisi. Ja sitäpaitsi siitä olisi hyötyäkin.
Näin siinä sitten kävi. Mahtimaidon merkit ilmenivät, ja Raysta tuli hohtava kullannuppu.
Ensiksikin pojalle oli opetettava kaikki tärkeä. Potalla käyminen...
... käveleminen...
... ja puhuminen.
" Sano äiti."
" M-mm."
"Voi sinua hupsua."
En ollenkaan muista mikä oli pojan ensimmäinen sana, mutta ei ainakaan äiti.;)
Rayn oppimisten jälkeen perheellä riitti aikaa myös toisilleen. Radion soidessa oli vanhempien mukava jumpata samalla kun vahti Rayta.
"Hahhahhaa! Äiskä on paljon huonompi jumppaamaan kun iskä!", vauva puheli, ja sai Gullikin nauramaan.
"Kultaseni, sinä et mitään kunnon jumpasta tiedäkään."
"Sitten kun minä olen iso, haluan olla yhtä vahva kuin iskä."
Pian Rayn taapero iän ilot ja tuskat oli jo koettu, ja Rayn oli pian taas aika kasvaa.
"Kulta, sinun täytyy näyttää hienolta kun sinulla on synttärit."
" Äiti, kun minä kasvan, saanko minä leikkiä kuin isot pojat?"
" Miten leikitään kuin isot pojat?" , Jenny kysyi pojaltaan naureskellen.
" Leikitään nukkekodilla ja autoilla ja-"
" Joo, kyllä saat leikkiä kuin isot pojat!"
Kun Gullik tuli töistä kotiin, hän leipoi kakun ja omanperheen keskeiset juhlat saivat alkaa. Ray oli innoissaan nähdessään hänelle tarkoitetun synttärikakun, ja puhalsi isän avustuksella kynttilät sammuksiin.
Ray kasvoi kunnon pojaksi, vaikkakaan kenenkään vaatteet eivät olleet kovin juhlavat: Gullik oli haisevana vielä työ vaatteissaan, ja Jenny yöpuvussa. Pojalle oli ostettava uusi sänky, uusia leluja ja myytävä hoitopöytä. Rahaa ei jäänyt juurikaan jäljelle.
"Tyhmä pupu, tyhmä pupu! Olen liian vanha leikkimään sinun laisillasi vaalean punaisilla vauvanleluilla!"
" Anteeksi Jussi, en tarkoittanut sitä oikeasti."
Ray oli odottanut ensimmäistä koulupäivää kovasti.
"Toivottavasti ei tule paljon läksyä!", hän mietti hymyssuin.
Parinkaan viikon jälkeen, kymppiä ei kuulunut.
Gullikin ylennyksistä puhumattakaan. Hän toi kerran, yhden ainoan kerran töistä jonkun, hömm... oudon tyypin. Onkohan kaverilla kaikki asiat ihan hyvin?
Jennifer halusi vielä lapsia, muutamankin, joten hän päätti siemaista elämän eliksiiriä (huomatkaa uusi look).
"Hahhaa, tunnen itseni paljon vahvemmaksi, ja ennen kaikkea NUOREKSI!"
Aikuisuutta tuli siis muutama päivä enemmän, kiitos elämän eliksiirin.
"Kultaseni, mitä jos hankkisimme toisen lapsen?"
"Hmm. Hyvä ajatus. Kyllähän se minulle käy." Jenny oli suorastaan hämmästynyt, että Gullik ehdotti asiaa, koska miehellän oli romantiikka tavoite, ja sehän ei ollut yleensä lasten kannalta hyvä merkki.
Pian se sitten ilmenikin. Jenny tunsi itsensä hieman huonovointiseksi, ja lopputuloksen voittekin jo arvata. Pönttöönkin jäi muistomerkki.
Eikä aikaakaan kun Jennifer joutui vaihtamaan raskausvaatteisiin. Niitä ei tarvinnut onneksi ostaa, kun viime raskausvaatteet oltiin säilytetty kaiken varalta.
Raskausvaatteidensa kunniaksi - vaikka ne nyt ovatkin ihan hirveät- Jennifer päätti vaihtaa, taas, lookkiaan. Hiukset ja meikki oli saatava sopimaan vaatteiden kanssa. En tiedä mikä pakko Jennyllä on koko ajan pakko vaihtaa ulkonäköään, ehkä Jenny on vain yksinkertaisesti muotifriikki.
Kesken Jenniferin päiväunien, hän kiskoi itsensä ylös sängystä. Ja oli se onneksi sen arvoista. Hänen vatsansa kasvoi huomattavasti.
"Tui tui, pikkuveli. Mami hoitaa sinua kunnolla kun synnyt, ja jos ei hoida, minä hoidan,ja iskä hoitaa. " Jenniferiä rupesi naurattamaan.
"Mistä sinä tiedät että hän on poika?"
"Päivän selvää. Enhän minä pärjäisi tytön kanssa!"
Kyllä siinä raskaudessa huonojakin puolia on. Nimittäin ainainen nälkä. Jennifer oli koko ajan nälissään, joten sai Gullikkin opetella kokkaamaan.
Kumman he saavat? Tytön vai pojan? Saavatko he enempää lapsia kuin kaksi? Se selviää ensi jaksossa.
Kommentit